Hautausjärjestelyjen aikataulut

Hautaus ja aikataulut

Hautaukseen liittyy jonkin verran aikatauluja, jotka tulee ottaa huomioon hautajaisia järjestäessä. Ensimmäistä kertaa järjestelyvastuussa olevalla omaisella ei aina ole tietoa siitä, milloin hautauksen eri vaiheet tapahtuvat. Kokosimme tähän avuksenne tärkeimmät aikataulut.

Hautajaiset on järjestettävä viivytyksettä

Hautajaiset tulee järjestää lain mukaan viipymättä. Yleensä siunaus- tai saattotilaisuus pidetään 2-4 viikon kuluttua kuolemasta. Seurakunnalla perjantai ja lauantai ovat suosituimpia siunauspäiviä, mutta periaatteessa päivä voi olla jokin muukin. Pyhäpäivisin siunauksia ei järjestetä.

Muistotilaisuuden omaiset voivat järjestää milloin tahansa. Tavallisesti tilaisuus on heti siunaustilaisuuden jälkeen tai tuhkahautauksessa uurnan laskun tai tuhkan sirottelun yhteydessä.

Aikataulut eri hautaustavoissa

Arkkuhautauksessa vainajan hautaus tapahtuu siunaustilaisuuden yhteydessä. Lue lisää arkkuhautauksesta täältä.

Tuhkahautaukseen liittyy enemmän aikatauluja. Täältä voit lukea tarkemmin siitä, miten perinteinen kaksivaiheinen tuhkaus ja suora tuhkaus eroavat toisistaan.

Kaksivaiheisessa tuhkahautauksessa arkku siirretään siunaustilaisuuden jälkeen krematorioon. Usein siunaus toimitetaan krematorion kappelissa, jolloin arkku jää kappeliin tilaisuuden lopuksi saattoväen poistuessa. Jos siunaus tapahtuu muualla, arkku kuljetetaan krematorioon. Tuhkaus tapahtuu muutaman työpäivän sisällä. Omaisten tehtävänä on sopia uurnan noutoaika. Jos uurna haudataan, uurnanlaskutilaisuus varataan tavallisesti 1-2 viikon päähän siunaustilaisuudesta. Tuhkat voi sijoittaa myös muualle, kuten sirotella luvalliseen luontopaikkaan. Laki määrää, että uurna on noudettava ja tuhka sijoitettava lopulliseen paikkaan viimeistään vuoden sisällä tuhkauspäivästä. Krematorioilla voi olla omia käytäntöjä uurnien säilytykseen: pitkästä säilytysajasta voidaan periä maksu.

Suorassa tuhkauksessa vainaja tuhkataan ensin ilman siunaustilaisuutta. Sen jälkeen uurna haudataan maahan tai tuhkat sirotellaan. Uurnanlaskun yhteyteen voi halutessaan järjestää siunauksen. Tuhkauksen ja uurnanlaskutilaisuuden aikataulut ovat samat kuin kaksivaiheisessa tuhkahautauksessa.

Muita aikatauluja

Hautakiven tai muun muistomerkin hankkimiselle ei ole tarkasti rajattuja aikatauluja. Sen voi hankkia nopeastikin hautajaisten jälkeen tai vaikka vuodenkin kuluttua kuolemasta. Hautakiviä asennetaan eniten sulan maan aikaan eli keväästä syksyyn.

Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluttua kuolinpäivästä. Lue täältä lisää perunkirjoituksesta.

Hautauspalvelumme eHautaus toimii tukenasi myös hautajaisiin liittyvissä aikatauluissa. Ota meihin yhteyttä, kun tarvitset apua hautajaisten järjestämisessä!