Mikä on muistotilaisuus ja mitä se pitää sisällään?

Muistotilaisuuden järjestäminen

Muistotilaisuus on edesmenneen läheisen muistelua ja surun jakamista varten. Siinä missä saattotilaisuus noudattaa usein valmista kaavaa, muistotilaisuus voidaan rakentaa hyvin vapaamuotoisesti. Muistotilaisuus järjestetään joko suoraan saattotilaisuuden jälkeen tai jonain muuna omaisten haluamana ajankohtana. Vaikka tilaisuuden rakenne on vapaasti omaisten päätettävissä, keräsimme tähän postaukseen yleisiä tapoja, joita voi poimia mukaan tilaisuuteen.

Ketä muistotilaisuuteen kutsutaan?

Muistotilaisuudessa voi olla paikalla vain vainajan lähipiiri tai laajempi joukko sukulaisia, ystäviä ja tuttavia. Kutsu muistotilaisuuteen voidaan esittää yleisesti esimerkiksi kuolinilmoituksen yhteydessä tai henkilökohtaisesti. Muistotilaisuuden vieraslistaa päättäessä omaisten on hyvä pohtia, ketä vainaja itse olisi halunnut tilaisuuteen osallistuvan.

Missä muistotilaisuus järjestetään?

Muistotilaisuus voidaan järjestää missä vain. Tavallisimpia paikkoja ovat vainajan tai omaisen koti, seurakuntien tilat tai erilaiset vuokratilat. Paikka voi liittyä myös vainajan elämään: kokoonnutaan esimerkiksi vainajan mökille tai suosikkiravintolaan. Paikan valinnassa kannattaa ottaa huomioon vieraiden määrä sekä sopivan mittainen matka kirkolta tai kappelilta, jos muistotilaisuus järjestetään heti hautauksen jälkeen.

Muistotilaisuuspaikka voidaan koristella kukin ja kynttilöin. Perinteisesti kootaan muistopöytä, jossa on valkea liina, kynttilä, kukkia ja vainajan kuva. Muistopöydälle tai muualle tilaan voidaan myös tuoda vainajaan liittyviä esineitä tai kuvia kertomaan tarinaa hänen elämästään.

Muistotilaisuus

Muistotilaisuuden ohjelma

Muistotilaisuus koostuu tavallisesti edesmenneen läheisen ja hänen kanssaan eletyn elämän muistelemisesta, musiikkiesityksistä, osanottojen lukemisesta sekä kahvittelusta. Ohjelmassa voidaan ottaa monella tapaa huomioon vainajan persoonallisuus. Musiikkina voi toimia vainajan lempisävelmät ja kahvin kanssa voidaan tarjota suosikkileivonnaisia.

Suruadressien lukeminen kuuluu tavallisesti muistotilaisuuteen. Adressin lukija sovitaan etukäteen. Tehtävään on hyvä valmistautua selaamalla adresseja etukäteen ja avaamalla ne valmiiksi. Lukijoita on hyvä olla useampi etenkin silloin, kun adresseja on paljon. Adressien lukeminen ei ole pakollista, ja sen sijaan joku omaisista voi kiittää yleisesti osanotoista.

Muistotilaisuudessa omaiset pitävät halutessaan myös puheita. Puheenpitäjä päättää mitä puhe pitää sisällään, mutta yleisesti puheessa muistellaan vainajan elämää tai kerrotaan mistä asioista vainaja on erityisesti jäänyt mieleen.

Muistotilaisuuden tarjoiluksi riittää kahvitus. Makeiden kakkujen lisäksi on hyvä olla suolaistakin tarjottavaa. Jos vieraita tulee kaukaa tai tilaisuus kestää kauan, kannattaa kuitenkin pohtia ruokatarjoilua. Sekä kahvituksen että ruokatarjoilun voi järjestää itse tai tilata pitopalvelusta. Tarjoilujen hinta riippuu siitä minkälaiset tarjoilut aikoo järjestää ja tekeekö ruokatarjoilun itse vai pitopalvelu.

Muistotilaisuus päättyy usein omaisen esittämään kiitokseen mukana olleiden osanotosta. Halutessaan omaiset voivat julkaista lehdessä erillisen kiitoksen tai lähettää kiitoskortin vainajan muistoa kunnioittaneille.

Ville Sutinen

Ville on eHautauksen yrittäjä, joka keskittyy kehittämään palveluita ja ideoita hautausalalla. Hänellä on vuosien kokemus alalta ja hän on erityisen kiinnostunut edistämään alan digitalisaatiota. Vapaa-ajallaan Ville nauttii uimisesta niin avannossa kuin uimahallissakin.

Muita kiinnostavia artikkeleita

Mikä on muistotilaisuus ja mitä se pitää sisällään?

Muistotilaisuus on edesmenneen läheisen muistelua ja surun jakamista varten. Tilaisuus voidaan rakentaa hyvin vapaamuotoisesti.

Muistotilaisuuden pitäminen kotona

Muistotilaisuudessa muistellaan vainajaa ja hänen elämäänsä.

Hautajaisten kukat ja tilojen koristelu

Kukat ovat tärkeä osa hautajaisia. Niiden kautta osoitetaan kunnioitusta edesmennyttä läheistä kohtaan sekä ilmaistaan jäljelle jäävää surua.