Näin laadit suruadressin

Millainen on hyvä suruadressi?

Adressi on juhlava julkilausuma, joka sisältää onnitteluja, kiitoksia tai surunvalitteluja.

Suruadressia käytetään perinteisesti tapana kunnioittaa poismenneen ihmisen muistoa ja ottaa osaa omaisten suruun. Ulkonäöltään se on painettu kaksiosainen kaavake, joka sisältää kansilehden, välilehden, silkkinyörin ja kirjekuoren. Välilehteen kirjoitetaan muistosanat ja osanotot.

Kuka voi lähettää adressin?

Suruadressin voi lähettää yksin tai isommalla joukolla. Tavallisesti adressi kootaan yhdessä esimerkiksi perheen, yhdistyksen, työyhteisön, harrastusporukan tai naapureiden kesken.

Yleensä adressi toimitetaan silloin, kun ei itse osallistuta hautajaisiin. Jos olet paikalla saattotilaisuudessa, sinun ei tarvitse hankkia adressia.

Usein kysytään myös, kuinka läheinen adressin lähettäjän tulee olla edesmenneelle. Siihen ei ole mitään sääntöä: adressi on hyvä tapa osoittaa surunvalittelut silloin, kun haluaa jollain tapaa ottaa osaa kuolemantapauksessa.

Suruadressi

Millainen teksti sopii suruadressiin?

Adressin sisällä on paikka muistosanoille ja omistusosalle. Vasemmalle lehdelle tulee muistosanat, jotka voivat olla itse kirjoitettu tai valmiista muistovärssystä. Olemme koonneet sivuillemme tavallisimpia muistovärssyjä, joita voi käyttää adressiin.

Muistosanojen lisäksi adressiin kirjoitetaan osanottoteksti, omistusosa ja osanottajat. Monissa adresseissa on valmiiksi painettuna teksti, johon täytetään vainajan ja osanottajan nimet alla olevan mallin mukaan.

Matti Meikäläisen
muistoa kunnioittaen
Suruun osaa ottaen
Maija ja Martti Meikäläinen perheineen

Milloin ja minne adressi toimitetaan?

Suruadressin voi lähettää heti, kun tieto läheisen kuolemasta tulee. Yleensä adressi lähetetään ennen hautajaisia. Jos tieto poismenosta tulee myöhemmin esimerkiksi kuolinilmoituksen yhteydessä, voi adressin lähettää hautajaisten jälkeenkin.

Adressi lähetetään ensisijaisesti vainajan tai omaisen kotiin. Toinen vaihtoehto on lähettää se suoraan osoitteeseen, jossa muistotilaisuus järjestetään. Tällöin kuoreen kirjoitetaan ”Matti Meikäläisen omaiset” tai suoraan omaisen nimi.

Ohjeita adressin lukijalle

Adressit luetaan tavallisesti muistotilaisuudessa. Lukija kannattaa sopia etukäteen. Jos adresseja on paljon, lukijoina voi toimia useampikin henkilö. Tällöin lukeminen on sujuvampaa: toisen lukiessa voi toinen avata ja ojentaa adressit valmiiksi. Adressien lukemista voi myös tauottaa esimerkiksi musiikkiesityksillä.

Adressin lukeminen on kunniatehtävä, johon on hyvä hieman valmistautua. Lukijan kannattaa tutustua teksteihin ennakolta siltä varalta, että vastaan tulee vaikeita nimiä tai haastavia käsialoja. Adressit otetaan pois kuoristaan ja avataan oikeasta kohdasta ennen lukemishetkeä.

Adressien lukeminen aloitetaan mainitsemalla vainajan nimi: ”Matti Meikäläisen muistoa ovat kunnioittaneet seuraavat -”. Sen jälkeen adresseista luetaan vain muistovärssyt ja osanottajien nimet. Jos adresseja on paljon, osan muistolauseista voi myös jättää lukematta.

Aina adresseja ei lueta ollenkaan, ja silloin joku omaisista voi esittää yleisen kiitoksen osanotoista.

Adressin voit ostaa esimerkiksi hautaustoimistosta tai tilata netistä. Suruadressien hinta on yleensä noin 10-20€.

Ville Sutinen

Ville on eHautauksen yrittäjä, joka keskittyy kehittämään palveluita ja ideoita hautausalalla. Hänellä on vuosien kokemus alalta ja hän on erityisen kiinnostunut edistämään alan digitalisaatiota. Vapaa-ajallaan Ville nauttii uimisesta niin avannossa kuin uimahallissakin.

Muita kiinnostavia artikkeleita

Muistovärssyt rakkaalle mummolle

Muistovärssyt ja runot ovat kauniita keinoja ilmaista tunteita, lohduttaa ja ottaa osaa suruun. Niitä liitetään kuolinilmoituksiin, suruadresseihin ja hautajaisten kukkavihkoihin.

Kuinka hautajaisiin pukeudutaan?

Hautajaiskutsun tullessa on aika varmistaa, että kaapista löytyy tilaisuuteen sopivat vaatteet.

Kauniit muistovärssyt koiralle

Lemmikin poismeno on raskas kokemus, joka voi aiheuttaa suurta surua omistajalleen. Tähän artikkeliin halusimme koota kauniita muistovärssyjä poisnukkuneelle lemmikille.