Hautakiven kunnostaminen – milloin on syytä kunnostaa hautakivi?

Kuinka usein hautakivi kunnostetaan?

Hautakiven pintaan kertyy helposti sammalta ja muuta likaa esimerkiksi siitepölystä, nurmikon leikkuusta ja kynttilöistä. Kiven pinta kuluu ja sen kaiverrukset voivat rapistua.

Hautakiven arvokkuuden säilyttämiseksi onkin tärkeää että kiveä kunnostetaan aika ajoin. Hautakivelle on hyvä suorittaa kunnostus noin 10-15 vuoden välein. Kunnostuksessa hautakivi puhdistetaan hyvin sekä tekstit maalataan tai kullataan uudelleen.

Hautakiven pintaa on hyvä puhdistaa myös itse kesäisin, mikäli lika ei ole pinttynyt hautakiveen kiinni. Hautakiven likaantumiseen vaikuttavat esimerkiksi hautakiven paikka, lähellä olevat puut ja muu kasvisto.

Hautakiven kunnostuksen hinta on kivikohtaista ja siihen vaikuttavat aina hautakiven koko, kaiverrusten väri eli kulta vai maalaus, sekä nimikaiverrusten määrä sekä mahdollisten koristeiden kunnostus.

Kunnostuksen yhteydessä voidaan myös vaihtaa kaiverrusten väriä, mikäli näkyvyys on kivilaadussa on huono. Kunnostuksen jälkeen hautakivi tulee näyttämään miltei uudelta. Hautakiven kunnostus on omaisten vastuulla.

Pyydä tarjous hautakivityöstä

"*" näyttää pakolliset kentät

Max. tiedoston koko: 512 MB.
Kuva hautakivestä helpottaa hautakivityön arviointia.

Tietoja kirjoittajasta Ville Sutinen

Ville on eHautauksen yrittäjä, joka keskittyy kehittämään palveluita ja ideoita hautausalalla. Hänellä on vuosien kokemus alalta ja hän on erityisen kiinnostunut edistämään alan digitalisaatiota. Vapaa-ajallaan Ville nauttii uimisesta niin avannossa kuin uimahallissakin.