Sankarivainajan hautaus – viimeinen matka kotiin

Suomessa sankarivainajan hautauksella on erityinen asema. Sankarivainajalla tarkoitetaan sodassa kaatunutta suomalaista sotilasta, joka on saanut tai saa hautauksen sankarihautausmaalle. Talvi-, jatko- ja Lapin sodassa kaatui lähes 94 000 suomalaista sotilasta.

Suuri osa heistä saatiin sodan aikana tai pian sen jälkeen kuljetettua kotiseudulleen haudattavaksi – noin kaksi kolmasosaa kaatuneista kulki kaatuneiden evakuoimiskeskusten kautta kotipitäjäänsä. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet takaisin kotiin.

Kaatunut haluttiin tuoda kotiin

Suomalaisten sotamuistoissa on poikkeuksellisen tärkeä ajatus siitä, että kaatunut sotilas tuodaan takaisin omalle kotiseudulleen.

Talvi- ja jatkosodan aikana muodostui käytäntö, jossa rintamalla kaatuneiden ruumiit pyrittiin evakuoimaan ja kuljettamaan kotipaikkakunnalle. Siellä vainaja siunattiin ja haudattiin yleensä oman seurakunnan sankarihautausmaalle. Suomi olikin toisen maailmansodan osapuolista ilmeisesti ainoa, joka pyrki näin laajamittaisesti tuomaan kaatuneensa kotiseudulle.

Kotiin palaaminen merkitsi omaisille mahdollisuutta hyvästellä läheisensä ja tietää tämän viimeinen leposija.

Samalla kaatuneen hautaamisesta tuli koko yhteisöä koskeva tapahtuma: hautajaisiin osallistui omaisten lisäksi seurakunnan, kunnan ja puolustusvoimien edustajia sekä usein suuri joukko paikkakuntalaisia. Sankarivainajien hautaaminen ei siis ollut vain yksityinen hautaustapahtuma, vaan myös tapa osoittaa kunnioitusta kaatuneille ja heidän uhraukselleen.

Sankarihautausmaat ovat osa suomalaista maisemaa

Sotien aikana ja niiden jälkeen eri puolille Suomea perustettiin sankarihautausmaita, jotka sijaitsevat usein kirkkojen ja muiden hautausmaiden yhteydessä. Hautakivet ovat tavallisesti samankaltaisia, mikä korostaa vainajien yhdenvertaisuutta ja heidän yhteistä kohtaloaan.

Sankarihautausmaalla yksittäinen hauta liittyy suurempaan kokonaisuuteen: hautausmaa muodostaa muistopaikan, jossa paikallisen yhteisön sodassa menettämät ihmiset ovat yhdessä. Monilla sankarihautausmailla on myös yhteinen muistomerkki.

Nykyään Suomen sankarihautausmailla lepää lähes 95 000 sankarivainajaa, ja niiden muiston vaalimisesta huolehtivat erityisesti seurakunnat sekä eri valtakunnalliset järjestöt.

Sankarivainajien ja sankarihautausmaiden historiaa voi tutkia myös verkossa. Sotasampo on Aalto-yliopiston johtamassa hankkeessa rakennettu tietopalvelu, joka kokoaa yhteen suomalaisiin sotiin liittyviä aineistoja. Sen sankarihautausmaat-näkymässä voi etsiä Suomessa sijaitsevia sankarihautausmaita sekä tutustua niihin haudattuihin sankarivainajiin.

Kaikkia ei koskaan saatu kotiin

Kaikki sodassa kaatuneet eivät kuitenkaan päässeet aikanaan kotiseudulleen. Noin 13 000 sotilasta jäi kentälle tai katosi tietymättömiin – erityisesti Karjalan ja nykyisen Venäjän alueella sijaitsevilla taistelupaikoilla on edelleen suomalaisia sotavainajia.

Sankarivainajan hautaus ei siis ole pelkästään historiaa. Suomessa järjestetään edelleen hautauksia sotilaille, jotka kuolivat yli 80 vuotta sitten.

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja sen valtuuttamat vapaaehtoiset etsintäryhmät ovat vuoden 1992 Suomen ja Venäjän välisen valtiosopimuksen perusteella etsineet kadonneiden sotilaiden jäännöksiä entisiltä taistelualueilta.

Työ jakautuu neljään vaiheeseen: kentälle jääneiden etsintään, kotiuttamiseen, tunnistamiseen ja hautaan saattamiseen. Etsintäryhmät ovat löytäneet Venäjän puolelta noin 1 400 vainajaa, joista useita satoja on tähän mennessä tunnistettu.

Kun jäännökset löytyvät, niitä tutkitaan ja pyritään tunnistamaan. Tunnistamisessa käytetään esimerkiksi tuntolevyjä ja historiallisia tietoja, mutta nykyisin ratkaisevassa roolissa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikkatiimin tekemä DNA-tutkimus, jossa vainajaa verrataan sukulaisilta kerättyihin näytteisiin.

Jos vainajan henkilöllisyys pystytään varmistamaan, omaisille ilmoitetaan löydöstä, ja hautauksen järjestämisestä sovitaan heidän kanssaan. Tunnistamattomillekin vainajille järjestetään asianmukainen hautaus ja sotilaalliset kunnianosoitukset.

Millainen sankarivainajan hautaus on?

Nykyinen sankarivainajan hautaus muistuttaa monelta osin tavallista kirkollista hautausta, mutta siihen voidaan yhdistää sotilaallisia kunnianosoituksia.

Hautajaisiin voi kuulua esimerkiksi siunaustilaisuus, kunniavartio, suruliputus, hautaan saattaminen sekä seppeleiden lasku. Puolustusvoimien osallistuminen riippuu tilanteesta ja omaisten toiveista, ja hautauksen järjestämisessä tekevät yhteistyötä omaiset, seurakunta, puolustusvoimat ja sotavainajien parissa toimivat järjestöt.

Erityisen vaikuttava tilanne syntyy silloin, kun vainaja haudataan vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen. Hautauksessa kohtaavat kaksi aikaa: sodanaikainen menetys ja nykyhetken mahdollisuus saattaa vainaja viimein lepoon.

Hautaus päättää pitkän odotuksen

Sankarivainajan hautaus on Suomessa enemmän kuin yhden ihmisen hautaaminen. Se liittyy omaisten suruun, sodan historiaan ja kansalliseen muistamiseen. Kun vuosikymmeniä kateissa ollut sotilas löydetään ja haudataan kotiseudulleen, päättyy samalla pitkä epävarmuuden aika.

Hauta ei muuta menneisyyttä, mutta se antaa vainajalle viimeisen leposijan ja omaisille mahdollisuuden hyvästellä läheisensä. Sankarihautausmaat puolestaan säilyttävät tiedon siitä, millaisen hinnan suomalaiset yhteisöt maksoivat sodista.

Sankarivainajien hautaamisen perinne jatkuu edelleen. Vaikka sota on suomalaisille historiaa, kaikkien sodassa kuolleiden tarina ei ole vielä päättynyt. Niin kauan kuin kadonneiden jäännöksiä etsitään ja löydettyjä vainajia tunnistetaan ja haudataan, sankarivainajan hautaus on elävä osa Suomen historiaa.

Muita kiinnostavia artikkeleita:

Sankarivainajan hautaus – historia ja perinteet