Miten hautakivi oikaistaan ja kuka sen tekee?

Hautakiven oikaisu

Routa muokkaa vuosittain paljon maaperää, jolloin hautakiven aluskivet liikkuvat ja alkavat pikku hiljaa vajota. Tästä aiheutuu yleensä hautakiven kallistuminen tai kaatuminen.

Kallella oleva hautakivi kannattaa aina ajoissa suoristaa ennen sen kaatumista. Kallistuvat tai jo kaatuneet hautakivet aiheuttavat myös turvallisuusuhkaa hautausmaalla vieraileville tai työskenteleville ihmisille. Vahinkoa voi myös koitua istutuksille tai toisille hautakiville. Hautakiven oikaisu on omaisten vastuulla.

Hautakiven perinteinen oikaisu tapahtuu yleensä lisäämällä hiekkaa ja soraa pohjakiven alle. Hautakiven oikaisuja tekevät mm. seurakunnat ja hautakivitoimittajat. Hinta hautakiven oikaisulle on noin 50-200€.

Hautakiven oikaisuja tehdään nykyään myös ruuviperustuksella. Sen ero perinteisiin oikaisutapoihin on se, että se pitää muistomerkin yleensä pidempään suorassa.

Sen tekniikka koostuu neljästä maaruuvista, kahdesta kannattimesta sekä neljästä lukituslevystä. Maaruuvit yltävät routarajan alle, joten maan routiminen ei enää pääse kallistamaan hautakiveä. Ruuveja voi myös säätää ylös- ja alaspäin sekä tarvittaessa myös ottaa pois.

Pyydä tarjous hautakivityöstä

"*" näyttää pakolliset kentät

Max. tiedoston koko: 512 MB.
Kuva hautakivestä helpottaa hautakivityön arviointia.

Tietoja kirjoittajasta Ville Sutinen

Ville on eHautauksen yrittäjä, joka keskittyy kehittämään palveluita ja ideoita hautausalalla. Hänellä on vuosien kokemus alalta ja hän on erityisen kiinnostunut edistämään alan digitalisaatiota. Vapaa-ajallaan Ville nauttii uimisesta niin avannossa kuin uimahallissakin.