suosituimmat virret hautajaisissa

Suosituimmat virret hautajaisissa – lohduttavat sävelet viimeiselle matkalle

Suosituimmat virret hautajaisissa ja niiden merkitys

Hautajaiset ovat yksi elämän merkittävimmistä hetkistä, on jäähyväisten aika, jolloin musiikilla on erityinen voima. Virret ovat evankelis-luterilaisen hautausperinteen sydän, ja oikein valittu virsi voi tuoda lohdutusta, toivoa ja kauneutta surun keskellä. Tässä artikkelissa käymme läpi suosituimmat hautausvirret ja niiden merkityksen.

Perinteiset virret osana suomalaista perinnettä

Perinteiset virret hautauksissa ovat olleet osa suomalaista kristillistä kulttuuria jo satojen vuosien ajan. Kirkkovuoden rytmiin ja luterilaiseen teologiaan nojaavat hautausvirret käsittelevät kuolemaa, ylösnousemusta ja iankaikkista elämää. Ne tarjoavat sekä surijalle että vainajaa muistavalle yhteisölle sanoja, joita on vaikea itse muotoilla.

Virsiä voidaan käyttää siunauksen kaavassa useammassa kohdassa. Tyypillisesti toimituksessa lauletaan kaksi tai kolme virttä. Jos virsiä on kaksi, toinen yleensä lauletaan alkusoiton ja kukkien laskun jälkeen, toinen ennen loppusoittoa. 

Arkun laskemisen jälkeen haudalla virtenä lauletaan useimmiten virsi 377, mutta myös joku toinen on mahdollinen. 

Hautajaisten virsivalinta on hyvin henkilökohtainen. Usein valitaan vainajan toivoma virsi, perheen rakastama sävelmä tai seurakunnassa perinteisesti käytetty laulu. Monet virret ovat niin syvälle juurtuneita suomalaiseen kulttuuriin, että ne toistuvat sukupolvelta toiselle. Täältä voit tutustua virsikirjaan sähköisesti ja etsiä sopivat virret hautajaisiin.

hautaus virret

Mitkä ovat suosituimmat hautausvirret?

Siunaustilaisuuksissa lauletaan tavallisimmin hautajais-, suru-, kaipaus- tai kiitosaiheiset virret. Tyypillisiä valintoja ovat esimerkiksi virret 30, 249, 338, 341, 377, 396, 517, 548, 555, 631, 632, 967 ja 971. Tässä käymme läpi muutaman suosituimman virren sekä myös muutaman muun vaihtoehdon. 

Virsi 517 – Herra kädelläsi

Virsi 517 on yksi arvostetuimmista ja käytetyimmistä virsistä Suomessa ja sitä käytetään niin hautajaisissa, kuin häissä ja kastetilaisuuksissakin.

Virren sanoma on yksinkertainen mutta syvä: ihminen elää Jumalan varassa, Hänen katseensa alla, ja saa kaiken hyvän Häneltä. Virren kirjoittaja Anna-Mari Kaskinen on luonnehtinut virttä eräänlaiseksi uskontunnustukseksi ja se kuvaus osuu hyvin, sillä tulkinnanvaraa tekstissä on vähän.

Herra, kädelläsi asua mä saan, turvallisin käsi päällä maan. Siellä kaikki saavat uuden sydämen, rauhan annat haavat sitoen. Onneni on olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan. Onneni on olla Herraa lähellä, tahdon laulaa hänen teoistaan.

Koko virren sanat löytyvät täältä

Virsi 338 – Päivä vain ja hetki kerrallansa

Virsi 338 on suosittu niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Sitä käytetään sekä häissä että hautajaisissa.

Virren raamatullisena pohjana toimivat kaksi kohtaa: 5. Mooseksen kirjan lupaus ”niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin” sekä Jeesuksen vuorisaarnan neuvo olla kantamatta huolta tulevasta, ”kullekin päivälle riittävät sen omat murheet”.

Virren syntyyn ovat saattaneet vaikuttaa myös virren kirjoittajan henkilökohtaiset menetykset: lyhyen ajan sisällä hän menetti langon, isän, äidin ja useita sisaruksia.

Virsi 338 tuo ajatuksen lohdutuksesta, elämän antamisesta Jumalan käsiin sekä luottamisesta Jumalan huolenpitoon. Siksi se sopiikin moneen tilanteeseen. Koko virren sanat pääset sähköisestä virsikirjasta.

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.

Virsi 361 – Koska valaissee kointähtönen

Virsi 361 edustaa luterilaisen hartauden ydintä: ihminen ei tule Jumalan eteen ansioillaan vaan tyhjänä, armoa anomassa. Se sopii erityisen hyvin tilanteisiin, joissa suru tai epäily ovat läsnä.

Hautajaisissa se voi puhutella erityisesti niitä, jotka kantavat surua ja etsivät lohtua, se ei lupaa helppoja vastauksia, mutta osoittaa suunnan: Kristuksen haavoihin, joista virren mukaan löytyvät sekä rauha että riemu.

Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää? Koska päättyy matka yöllinen? On yhä hämärää. Taivaalle nostan yhtenään katseeni kaipaavan. Valoa jos en näekään, sen tiedän loistavan.

Lue koko virsi sähköisestä virsikirjasta 

Virsi 396 – Käyn kohti sinua

Virsi 396 ”Käyn kohti sinua” on alkujaan englantilaisen runoilijan Sarah Adamsin kirjoittama, englanninkieliseltä nimeltään Nearer, my God, to Thee. Virsi on maailmanlaajuisesti tunnettu, ja se yhdistetään erityisesti Titanicin haaksirikkoon 1912: orkesterin kerrotaan soittaneen sen viimeisenä ennen aluksen uppoamista, minkä vuoksi siitä on käytetty nimeä Titanic-hymni.

Suomen evankelis-luterilaisessa virsikirjassa se sijoittuu osastoon ”Jumalan varjelus ja johdatus” ja kuuluu hautaan siunaamisessa käytettäviin virsiin. Lue kaikki säkeistöt täältä.

Käyn kohti sinua, oi Herrani, tietäni viitoittaa pyhä ristisi. Virteni matkalla soi täynnä toivoa. Käyn aina, Herrani,kohti sinua.

Kuinka valita oikea virsi?

Hautausvirren valinnassa kannattaa miettiä, mikä kuvaa parhaiten vainajan elämää ja uskoa, tai minkälaista lohdutusta suru tarvitsee. Seurakunnan pappi ja kanttorit ovat arvokas apu virsivalinnassa. He tuntevat perinteen ja osaavat suositella sopivia vaihtoehtoja.

Virsien ohella siunaustilaisuuteen voidaan sisällyttää hengellinen laulu tai soitinmusiikkia, ja kanttorilta on myös mahdollista pyytää lauluesitystä. Näistä toiveista kannattaa sopia kanttorin kanssa hyvissä ajoin etukäteen.

Myös muistotilaisuudessa lauletaan yleensä muutama virsi, ja tilaisuus avataan usein ruokavirrellä, ja tyypillisiä valintoja ovat esimerkiksi virret 332, 462 tai 472. Musiikki voi kuitenkin olla muutakin: vainajan lempikappaleiden soittaminen on täysin mahdollista, samoin muut esitykset.

Hautausvirsillä on syvä merkitys

Virret hautajaisissa eivät ole vain musiikkia, ne kantavat surua, ja samalla ne muistuttavat meille kaikille, että elämä on arvokas lahja, jonka saamme vain kerran.

Me vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi hautajaisiin liittyen sekä autamme sinua käytännön järjestelyissä.

Muita kiinnostavia artikkeleita:

Tietoja kirjoittajasta Ville Sutinen

Ville on eHautauksen yrittäjä, joka keskittyy kehittämään palveluita ja ideoita hautausalalla. Hänellä on vuosien kokemus alalta ja hän on erityisen kiinnostunut edistämään alan digitalisaatiota. Vapaa-ajallaan Ville nauttii uimisesta niin avannossa kuin uimahallissakin.