Takaisin muistoseinälle

Maria Jääskeläinen o.s. Honkanen

16.03.1935 - 14.04.2022

Mari syntyi yhtenä kolmosista, hänen kaksi sisartaan kuolivat pian syntymän jälkeen.
Mari osallistui pienestä pitäen kotitalonsa töihin patistelematta. Hoidettavia kotieläimiä oli aikamoinen määrä. Lehmiä, lampaita, kanoja, porsaita, joita piti hoitaa päivittäin. Hän auttoi myös ms-tautiin sairastunutta veljeään ruokailussa ja muussa hoidossa. Mari oli musikaalinen, kuten kaikki Honkasen sisarukset. Hän lauloi yhdessä sisartensa Annan ja Ilman kanssa 50-60-luvun hittejä moniäänisesti. Puolileikillään heitä kutsuttiin "Puukarin Metrotytöiksi". Mari oli empaattinen. Hän oli kiinnostunut Honkasten nuoremman polven kuulumisista. Piti yhteyttä moniin ja tiesi mitä kullekin kuului, Hänellä oli Hyvinkäällä monia hyviä ystäviä. Mari seurasi maailman tapahtumia lähinnä television välityksellä. Hän tiesi missä mennään eli tätä päivää. Sisar ja sisarusten lapset jäimme
kaipaamaan hänen hyvää huumoriaan ja kaunista hymyään.

Tietoja hautajaisista

Yhteyshenkilön tiedot

Siunauksen toimitti kappalainen Anne Blomqvist. Muistotilaisuus siunauksen jälkeen Munckinkulmassa Hyvinkäällä.

Aika

Lauantaina 21. toukokuuta klo 13.30

Paikka

Rauhannummen kappeli

Merkittävät hetket

Valtimo

Avioliittoon Antti Jääskeläisen kanssa

Antti Jääskeläinen R.I.P.

Hyvinkää

Muistot

Lisää muisto

The maximum upload file size: 16 Mt. You can upload: image. Links to YouTube, Facebook, Twitter and other services inserted in the comment text will be automatically embedded. Drop file here

Lepää rauhassa 🕯

eHautaus
11 kuukautta sitten